
finstone.fi | pikalinkit
Sivukarttapäivitetty: 19.11.2010 8:19
Luonnonkiveen liitetään ajatus ikuisuudesta. Se mielletään arvokkaaksi materiaaliksi, josta ei tarvitse asennuksen jälkeen murehtia. Luonnonkiven helppohoitoisuuden takia sitä on usein myös hoidettu väärin. Nykytutkimus tuo paljon hyviä, uusia ulottuvuuksia kiven suojaukseen ja hoitoon.
Vasemmalla kiven käsittely, oikealla kivi käsiteltynä
Näihin kannattaisi myös siivousfirmojen edustajien paneutua, koska väärällä hoidolla voidaan kivipinta saada muistuttamaan pinttynyttä muovimattoa. Kiviyritysten on myös hyvä tietää myynnissä olevien tuotteiden parhaat suojaus- ja hoitomenetelmät.
Luonnonkiven puhdistuksessa suojauksen merkitys nousee vahvasti esille. Stonecon Oy:n toimitusjohtaja Pekka Mesimäen mukaan kiven pinnan suojaus on tärkein asia kiven säilyvyyden ja kestävyyden kannalta. Kaikki kivet ovat huokoisia, ja Mesimäen mukaan ne on suositeltavaa käsitellä aineella, joka tiivistää huokosia, mutta ei jätä kiven ulkonäköä muuttavaa kalvoa pintaan. Mesimäen suosittelemat aineet eivät päästä vettä kiven sisään, mutta päästävät höyryn ulos kivestä, täten pinta hengittää. Jokaiselle kivilaadulle on omat aineet ja ne kannattaa käydä asiantuntijan kanssa läpi, hän sanoo.
VTT:n tutkija Pertti Koskinen on tutkinut kiviyrityksille erilaisten suojausaineiden käyttäytymistä kivipinnoilla. Hän on ollut mukana useissa kohteissa asiantuntijana. Koskisen mukaan parhaat suojaavat aineet ovat tarpeen mukaan joko piipohjaisia polymeerejä, kuten silikoneja, siloksaaneja tai silaaneja tai teflon-tyyppisiä polymeerejä. Molemmat pohjaavat samaan suojaavaan ja hengittävään ideaan, ja kaikilla näistä on saavutettu hyviä kokemuksia normaalioloissa.
Aineen valintaan vaikuttavat likaisuusaste, kivilaji ja pintakäsittely sekä erilaiset ympäristötekijät, kuten alttius UV-säteilylle, kostuuko pinta usein ja lämpöalttius (takan pinta). Aine yleensä sivellään telalla maalimaisesti ja ylimääräinen pyyhitään pois. VTT tutkii tilauksesta parhaan mahdollisen aineyhdistelmän eri kivilajeille tai tarvittaessa tiettyyn kohteeseen.
Graniitin pesu voi onnistua helposti painepesurilla ja liottimilla, mutta samanlainen käsittely voi tuhota marmorin pintaa.
Perinteisesti käytetyt vahat ovat liian paksua tavaraa luonnonkivelle. Vahat eivät myöskään hengitä, ja ne muuttavat luonnonkiven ulkonäköä tarpeettomasti. Mitä huokoisempi kiviaines on, sitä tärkeämpää on sen suojaus etukäteen. Suojaus estää sekä syöpymistä että likaantumista. Hyvin suojattu pinta voidaan käsitellä jokaisen siivouksen yhteydessä laimennetulla suojaavalla aineella. Näin lika ei pääse syvälle kiveen, ja huoltokustannukset ovat pienet. Suojaus on tärkeintä pinnoilla, joilla on paljon kulutusta ja joilla käsitellään erilaisia aineita. Tällaisia ovat esimerkiksi lattiat ja keittiöiden työtasot. Perinteisesti julkisivuja ei ole suojattu. Tämä voisi kuitenkin olla erittäin hyödyllistä varsinkin huokoisimmilla kivillä ja erittäin valkoisilla kivillä kuten joillakin marmoreilla.
Jos kivipintoja ei ole suojattu ja niihin on iskostunut likaa, puhdistus tulee suunnitella tapauskohtaisesti. Useimmat tahrat voidaan puhdistaa. Graffitien poistoon sekä yleisiin tahroihin on kaikille omat aineet. Jos likaa ei saada poistettua, kiveen voi hioa uuden pinnan. Urakoitsijat tekevät kivipintahiontoja, jotka toteutetaan timantilla yleensä alkaen karheammasta päättyen erittäin hienoon yhteensä 4-5 hiontakertaa. Hionta kuluttaa kiven pintaa vain 1-2 mm.
TEKSTI: ULLA MITIKU
Dyny Clean Kiinteistö Oy on kiven suojaukseen ja puhdistukseen erikoistunut yritys, joka muun muassa vastaa joidenkin kohteiden huollosta kokonaan. Tampere-talosta yritys on huolehtinut sen valmistumisesta 1990 alkaen. Toimitusjohtaja Viljo Ahonen vertaa suojaamatonta kivilattiaa Suomessa käyttöön otettavaan autoon, jota ei ruostesuojata. Hänen mukaan kivilattian pitäisi kestää vähintään 30 vuotta ja lattian huoltosuunnitelma tulisikin tehdä vähintään tuolle ajalle. Lattia tulisi tarkistaa vähintään vuoden välein.
Kaikki Dyny Cleanin tuotteen on tutkittu. Ahomaa toivoo että käyttäjät vaatisivat tutkimustuloksia käyttämistään aineista.
Italialaisia suojaus- ja puhdistusaineita maahantuova Delta Stones Oy:llä on noin 50 erilaista ainetta kiven suojaukseen ja puhdistukseen. Suomessa noin viisi vuotta tuotteita markkinoineen yrityksen toimitusjohtaja Jere Niklander kertoo aineiden tietotaidon pohjaavan Italiassa monikymmenvuotiseen kokemukseen. Myynti tapahtuu pääasiassa jälleenmyyjien kautta.
Seler Clean Oy tekee toimitusjohtaja Jukka Savoniuksen mukaan kaikenlaista suojaavaa ja puhdistavaa käsittelyä kiven pinnalle. Suurin osa yrityksen työstä koostuu vanhojen kivipintojen kunnostuksesta. Yhtiö pyydetään yleensä apuun, kun tavalliset puhdistuskonstit eivät enää riitä. Tällöin ainoaksi vaihtoehdoksi usein jää hionta.
Savonius korostaa päivittäisen siivouksen merkitystä kiven säilyvyyden kannalta. Eräisiin kohteisiin sopii hoitolaikka, jossa on pieniä timantteja muoviin sidottuna. Tämä pitää pinnan mekaanisesti kunnossa, eikä siihen silloin käytetä suoja-aineita. Savoniuksen mukaan usein tehdään kallis pinta, mutta tingitään jatkohoidossa. Yhtiö on joutunut hiomaan yllättävän uusia lattioita.
Pronssi ja Kivi Oy myy italialaisen Caggiati-tuoteperheen puhdistusaineita graniitille, marmorille ja pronssipinnoille.
VTT 020 722 4600 / Pertti Koskinen
www.vtt.fi
Dyny Clean Kiinteistö Oy
(03) 31231800 / Viljo Ahonen
www.dyny.fi