
finstone.fi | pikalinkit
Sivukarttapäivitetty: 19.11.2010 8:19

Graniittilaatat, portaat ja patiot tuovat
viihtyvyyttä ja näyttävyyttä
Eiranranta 3-7:n kivityöt ja vihersuunnittelu ovat alansa upeasti toteutettua huippua. Näin perustelee Viheraluerakentajien Vuoden Vihertaitaja - kilpailun raati kohteen valintaa sarjansa voittajaksi.
Suunnittelun lähtökohtana oli Helsingin paraatipaikka arvokkaassa Eiranrannassa eli Ursinin kalliot sekä avomerelle asti ulottuvat näkymät. Terasseilla rakennusten välissä suunnittelija halusi korostaa näkymiä ja toisaalta tuoda meren voimaa pihalle. Tästä jalostui idea ”rikkoutunut kallio” terassin materiaalina.
Toisena suunnittelun lähtökohtana olivat ”muistumat rantaan pakkautuvista jäälautoista ja saariston käppyrämännyistä”.
Alun perin ajatuksena oli, että tasojen päällysteinä käytettävät kivilaatat tehdään niin, että laattojen reunat olisivat olleet räjäytyksen jäljiltä lohkopintaisia. Työteknisistä syistä suunnitelmaa kehitettiin kuvioksi, joka voitiin sahata valmiiksi.
Terassien kasvillisuus valittiin rantateemaan sopivaksi. Terassien pienet männyt kasvavat kanteen tehdyssä kuopassa, jonka kasvualustasta on pyritty tekemään kapillaarinen pohjaveteen asti. Tavoitteena on, että männyistä kasvaisi saaristolle tyypilliset kitukasvuiset männyt. Pihakäytävän varrella on pyritty lajeihin, jotka olisivat ympäri vuoden kauniita.
Pihan yhtenä suunnittelulinjana on, että piha näyttää hyvältä myös asunnoista sisältä, sillä tämän tyyppistä pihaa ei käytetä kovin paljon, mutta se on tärkeä osa kokonaisuutta.
Tuomariston mukaan voittajatyö edustaa korkealuokkaisen asuinalueen ylivoimaisesti upeimmin toteutettua huippua.
- Rakenteet olivat haastavia ja toteutustavat poikkeuksellisia mutta lopputulos varsinkin kivirakentamisen osalta toteutettu virheettömästi, tuomaristo perusteli. Pientä säröä tuomaristo löysi kuitenkin viherpuolen toteutuksista.
Lemminkäinen Betonituote Oy teki kohteessa pihan kiveystyöt: tasolaatat, portaat ja reunakivet.
Monikulmiolaatoitus on uusi upea idea viherrakentamisessa. - Kyseessä oli vaativa graniittiasennustyö, monikulmiolaatoituksen suurin kivi painoi noin 300 kiloa, työskentelytilat olivat ahtaat, kuvaa Lemminkäinen Betonituotteen työmaapäällikkö Jaana Pörrö.
- Haasteena oli se, että osa töistä tehtiin talvityönä teltassa. Työjärjestys oli meistä riippumattomista syistä ”väärä”, isot graniittilaatat betonikannelle muurien sisälle tehtiin viimeiseksi.
Kohteen arkkitehtonista ilmettä Pörrö pitää näyttävänä.
- Monikulmiolaatoitus maksaruohosaumalla on kuin ajojää, tosi upea idea. Oleskelupihalla on portaita ja patioita, mikä tuo viihtyisyyttä ja näyttävyyttä.
Graniitiksi valittiin Taivassalon punainen poltettu monikulmiolaatta viidessä eri koossa.
Sisäänkäynneissä rannan puolella käytettiin Taivassalon punaista poltettua kaistalaattaa.
Yläpihalle sekä itäpäädyn terassille ja portaille valittiin musta ristipäähakattu kaistalaatta. Katualue päällystettiin Taivassalon punaisella poltetulla nupukivellä.
Viheraluerakentajat ry:n Vuoden Vihertaitaja -kilpailussa oli kuusi sarjaa. Vuoden Vihertaitaja-kilpailu on uusi palkinto, jossa nostetaan esille Viheraluerakentajat ry:n jäsenyritysten onnistuneita töitä ympäri Suomea. Kilpailun avulla yhdistys haluaa tuoda esille laadukkaasti toteutettuja monipuolisia kivi- ja viherrakennuskohteita sekä hyvin hoidettuja viheralueita.
Esikuvana kilpailulle oli Englannin viherrakentajien järjestön, BALI:n gaalatapahtuma yhdessä Lontoon hienoimmista hotelleista. Noin 1000-henkinen yleisö saa vuosittain seurata henkeäsalpaavaa spektaakkelia, jossa musiikin, Englannin tunnettujen julkkisten ja valoshow’n siivittämänä palkitaan 26 eri sarjassa Englannin parhaiten toteutettuja ja hoidettuja yksityisiä pihoja, liikerakennusten pihoja ja julkisia puistoja.
TEKSTI: Jukka Reinikainen
KUVAT: Viheraluerakentajat ry