Julkisivut. Raili ja Reima Pietilän tuotannon punaisena lankana voisi pitää paikkasidonnaisuuden edistämistä arkkitehtuurin keinoilla. Luonnonkivi oli hallitseva materiaali varsinkin heidän monissa myöhäistöissään, kuten Lieksan kirkossa, Suomen New Delhin suurlähetystössä, Tampereen pääkirjastossa ja Mäntyniemessä.
Kuokkalan uuden kirkon mate riaaliksi valittiin tumma liuske kivi, joka tuo muistumia vanhoista kivikirkoista. Arkkitehti Anssi Lassilan mukaan suunnittelun haaste oli yhdis tää vanhan perinteen mukainen kivi kirkko nykypäivän toimintoihin ja vaatimuksiin. – Työn nimi ”Kide” kertoo paljon: kirkolla on kidemäinen muoto. Sen jyrkkä liuskekivikatto luo muistumia vanhaan kivikirkkoarkkitehtuuriin, mutta samalla se on modernisti veistetty kappale. Tavoittelimme ajatonta arkkitehtuuria, sanoo Anssi Lassila.
Ympäristökivi. Helsingin Salmisaari pesee lähes kirjaimellisesti kasvojaan. Mustana hiilisatamana ja teollisuusalueena tunnettu kau pun gin osa Lauttasaaren sillan kupeessa on saanut upean, noin 9 000 neliön kiveyksen; kohteen maamerkkinä ovat huomattavan suuret kiviportaat.
Kaupunkilaisten käyttöön kunnostettu Kumpulan kasvitieteellinen puutarha sai kunniamaininnan Vuoden Ympäristörakenne 2009 – kilpailussa.
Muistomerkit. Saksassa halutaan elvyttää hautausmaakulttuuria.
Kiviyritys. Yli 50 vuotta vanhan Viinijärven Kiven menestystuote on aina ollut tumma kiilleliuske, joka on jopa kansainvälisen mittapuun mukaan osoittautunut äärimmäisen kestäväksi. Suomen suurimpiin hautakivien toimittajiin Kuuluva Kaavin Kivi investoi rohkeasti tulevaisuuteen.
Teknologia. Vanhin Suomessa toimiva kiviyritys Kiviveistämö K. Berglöf Porvoossa panostaa erityisesti monimuotoisten hautakivien valmistukseen. Lisäksi yhtiö aloittaa kivitasojen valmistuksen. Kilpailussa ulkomaisia tuotteita vastaan on pyrittävä kehittämään myös luonnonkiven sahaamisen ja hiomisen tuotantoteknologiaa, sanoo kotimaisen kiviteknologian osaajan Kasins Oy:n toimitusjohtaja Kari Sipilä.
Myynti- ja mallipihojen suunnittelukilpailussa etsitään piharatkaisuja, jotka tarjoavat kuluttajille sekä viherrakentajille ideoita piharakentamiseen, mutta toimivat samalla tuotevalmistajille ja -myyjille myyntiympäristöinä.
Koulutus. Kivialan opetuksessa on tapahtumassa perusteellinen muutos. Rakennusalan perustutkinnossa on otettu käyttöön Kivialan koulutusohjelma, jossa voi suorittaa Kivirakentajan tutkinnon.
Kiveen kirjoitettu. Uudenkaupungin saariston kivihistoria on kiehtova.