Suomalaiset rakennuskivet

finstone.fi | pikalinkit

Sivukartta

Suomalainen kivi -lehti

Uusin lehti
Arkisto
Verkkoartikkelit
Kodin ja pihan kivet julkaisu

muu sisältö

Mediakortti
Tilaus

päivitetty: 19.11.2010 8:19

 

SUOMALAINEN KIVI -lehden numero 3/2007 | Pääkirjoitus

Suomalainen kivi 3/2007
Suomalainen kivi 3/2007

Sisältö

Pekka Jauhiainen, Kiviteollisuusliitto ryTuonti Kiinasta vaikeuksissa

Luonnonkivituotteiden tuonti Kiinasta Eurooppaan ja myös Suomeen alkoi kymmenisen vuotta sitten. Tuonnin kasvu oli erittäin nopeaa. Vuosia näytti siltä, että kiinalaiset kivituotteet valtaavat eurooppalaiset markkinat ja syöksevät eurooppalaiset kivituotteiden valmistajat kenties ylitsepääsemättömiin vaikeuksiin. Kiinalaista kiveä tulvi markkinoille ja tuntui siltä, että ainoa hankintakriteeri oli halpa hinta ja senkin piti painua koko ajan alaspäin. Sanotaan Kiinan systemaattisesti pyrkineen halvimmaksi tuottajaksi ja markkinajohtajaksi. Tavoitteeseen on pyritty ja pitkälti päästy subventoimalla kivituotteita vieviä kiinalaisyrityksiä.

Kiven tuonti Kiinasta ei ole enää niin helppoa kuin aiemmin. Kuluttajien ympäristötietoisuus on kasvanut ja yhä useampi herättää kysymyksen myös tuotantolaitosten työoloista. Erityisesti ruotsalaiset ovat kantaneet huolta kiinalaisyritysten pohjoismaalaisittain puutteellisista olosuhteista. Suurimmat selittäjät tuonnin takkuamiseen ovat kuitenkin kohonneet hinnat ja toimitusvaikeudet.

Tiettävästi kiinalaisyritysten saamat tuet ovat ainakin vähentyneet, elleivät kokonaan poistuneet. Rahtihinnat Kiinasta Eurooppaan ovat puolessa vuodessa nousseet noin 50 prosenttia ja laivausyhtiöiden halukkuus raskaiden kivituotteiden kuljettamiseen on hiipunut. On paljon helpompaa ja ilmeisesti myös kannattavampaa lastata 40-jalan kontti täyteen vaikkapa kevyitä kulutustavaroita kuin 20-jalan kontti raskasta kivitavaraa. Nyt ollaankin tultu tilanteeseen, jossa konteista on pulaa ja kivituotteiden toimitukset Kiinasta ovat häiriintyneet. Toimitusaikoihin ja hintatason pysyvyyteen ei ole luottamista. Tietäen tämän päivän rakentamisen tiukat toimitusaikavaateet on uskaliasta luottaa kiinalaistuotteiden saatavuuteen.

Aasiasta Eurooppaan suuntautuvan tavaravirran odotetaan edelleen kasvavan eli kontti- ja laivakapasiteettia tarvitaan enemmän. Kontit kulkevat Eurooppaan täysinä ja takaisin tyhjinä. Suomalaisille kiven viejille tilanne on toki otollinen; rahtihinnat Suomesta Kiinaan ja muuallekin Aasiaan pysyvät alhaisina.

Tuotantokustannusten nousu Kiinassa ja rahtikustannusten raju nousu yhdistettynä toimitusten epävarmuuteen tarjoavat suomalaisesta kivestä kivituotteita valmistaville yrityksille kaivatun mahdollisuuden kilpailla tasavertaisemmin kiinalaisten tuottajien kanssa. Viime kädessä ostopäätös on aina kivituotteiden tilaajan käsissä. Onko hankintapäätöksen takana vain ja ainoastaan halpa hinta, kuten aiemmin, vai painaako vaakakupissa myös varmuus toimitusten oikea-aikaisuudesta, tuotteiden laadusta ja tuotanto-olosuhteiden asianmukaisuudesta; ja ehkäpä kannattaisi ajatella myös mitä merkitsee työn pysyminen kotimaassa.

Pekka Jauhiainen