
finstone.fi | pikalinkit
Sivukarttapäivitetty: 06.04.2012 9:30
Ikikivellä on monipuolinen tuotevalikoima rakennus-, sisustus- ja pihakiviä.
Toimitukset suoraan varastosta pieniin ja suuriin kohteisiin.
Kiviliikkeiden omat myymälät esittelevät kiven käyttöä monipuolisella tavalla. Rautakaupat ja tarvikeliikkeet lisäävät myös valikoimiaan.
Rakentaminen ei ole kuin ennen, eivät myöskään rakennusmateriaalit. Varallisuuden kasvu on siivittänyt myös erikoismateriaalien kysyntää. Ilmiö on samantapainen kuin kaupunkien keskustoissa. Aikaisemmin liian kalliina pidetty luonnonkivi tulee nyt kaikkeen rakentamiseen, kaupunkien aukioista kerrostalojen sisäänkäynteihin ja asuntojen sisustukseen.
Tähän kehitykseen sopii hyvin, että yhä laajeneva valikoima hakeutuu rautakaupan hyllyiltä omiin erikoisliikkeisiinsä.
Kiviteollisuusliitto on tutkinut kotitalouksien luonnonkiven kysyntää, ja arvioinut että runsaan viiden seuraavan vuoden aikana kysyntä karkeasti ottaen kaksinkertaistuu. Kasvava kysyntä on paitsi tuonut kiveä suuriin sisustus- ja rakennustarvikemyymälöihin, myös synnyttänyt kokonaan luonnonkiveen erikoistuneita myymälöitä. Kysymys ei ole vain ylivoimaisesta valikoimasta: erikoismyymälässä kiven käyttäytyminen ja soveltuvuus eri tarkoituksiin tunnetaan parhaiten.
Helsinkiläisen Aleksin Kivi Oy:n myymäläpäällikkö Jaana Jukaraisen kokemus on, että tutkimuksen viitoittama suunta on toteutumassa. Punavuoressa sijaitseva näyttelytila palvelee sekä arkkitehtejä että muita kiinnostuneita. Vähittäismyymälästä näyttelytilan erottaa se, että valikoimasta on esillä vain esimerkkejä ja se, että liike on auki vain sopimuksen mukaan.
– Yksityiskoteihin menee yhä enemmän esimerkiksi kokokivisiä kylpyhuoneita, mikä ei ole ollut aikaisemmin kovin yleistä, Jukarainen kertoo.
– Luonnonkivellä voidaan toteuttaa myös aulatilat, olohuone, käytävä tai muu yhtenäisenä jatkuva tila. Lisäksi kiveä käytetään keittiötasoihin, ikkunalaitoihin ja takaneduksiin. Kohteet voivat olla hyvin vaihtelevia.
Keittiötasoja tehdään luonnonkiven lisäksi myös komposiittimateriaalista, josta 90 prosenttia on kiveä. Komposiittimateriaalia suositaan Jukaraisen mukaan siksi, että yleisimmin käytetyt eli vaaleat kivet ovat jonkin verran huokoisia ja sellaisina alttiita värjäytymään. Komposiittimateriaali on tässä suhteessa tunteettomampi. Se on käytännöllinen ratkaisu myös esimerkiksi hissin lattioihin, koska komposiitissa kiven osuus on pienempi ja paino saadaan näin pudotettua puoleen samanpaksuiseen luonnonkiveen verrattuna.
Näyttelyssä on näkyvästi esillä kylpyhuoneisiin tarkoitettuja kaakelimaton tapaisia mosaiikkeja, joilla voidaan kylpyhuoneisiin tehdä tarvittavat kaadot. Jukarainen kertoo, että marmori, traventiini ja kalkkikivi ovat erittäin suosittuja.
– Pehmeä kalkkikivi suojataan kiviöljyllä, mutta yleisesti ottaen kivi on materiaali, jossa on hyväksyttävä myös elämän jäljet. Se on osa kiven viehätystä.
Tulikivi on jo jonkin aikaa esitellyt tuotteitaan seitsemässä Tulikivi-studiossa ympäri maata, ja kehitys jatkuu. Viime vuonna rautakaupassa kävijä saattoi hieraista silmiään, kun tulisijoja ei enää löytynytkään tutulta paikalta. Johtaja Jouko Toivanen kertoo, että yhteistyö rautakauppojen kanssa sanottiin irti ja tulisijamyynti keskitettiin kolmeenkymmeneenviiteen studioon.
– Muutos koski vain tulisijoja, Toivanen selventää.
– Rakennuskiveä saa edelleen keittiö- ja sisustusliikkeiden sekä rautakauppojen tai talopakettiyritysten kautta. Astiat liikkuvat myös omia teitään.
Palin Granitin Loimaan Kiven myymälät eivät ole viime vuodesta lisääntyneet, mutta ne ovat kasvaneet, ja myynnistä vastaava Jarmo Hiltunen uhkuu tyytyväisyyttä kysynnän kehitykseen.
– Erityisesti tämä vuosi on ollut voimakkaan kehityksen aikaa, Hiltunen sanoo hieman yllättäen, onhan rakentamisen hiipuminen silminnähtävää.
– Rakennuskivessä on elo-syyskuu jo myyty ja keittiötasojen toimitusajat ovat pidentyneet kolmesta viikosta neljään tai neljään ja puoleen. Kaikesta näkyy, että kysyntä ei noudattele tavanomaisen rakentamisen polveilua.
Loimaan kivi on myös päässyt hyödyntämään täysipainoistesi suurta Loimaan myymäläänsä sekä Oulun lähellä Kempeleessä sijaitsevaa uutta Kivicenteriä. Valikoimaa on kaikissa seitsemässä myymälässä pihan tarpeista sisätilojen kiviin saakka, ja isommissa myymälöissä tuotteet ovat myös esillä.
Liuskemestarit Oy:n toimitusjohtaja Tuomo Jokinen ei ole katsonut aiheelliseksi lähteä kilpailemaan yrityksen tuotteilla jälleenmyyvien yritysten kanssa, ei sen paremmin hinnoilla kuin muutenkaan - rautakaupat ja viherliikkeet ja muut kiviliikkeet myyvät tuotteet edelleen kuluttajalle. Konsepti on osoittautunut Liuskemestareiden kannalta tarkoituksenmukaiseksi, ja Jokinen suhtautuukin varsin rauhallisesti rakennusalan lähiaikojen näkymiin.
Yrityksen vuonna 2006 avattu Oriveden myymäläkin palvelee lähikuntia, kesäasukkaita ja lähiseudun rakentajia. Myymälä on samalla yrityksen näyteikkuna, jossa kiven käyttöä on esitelty laajasti, ja se palvelee siinä mielessä myös jälleenmyyjiä. Jokinen katsoo, että Liuskemestarit on lähinnä kivialan tukku ja tuottaja ja pyrkii olemaan siinä roolissa hyvä.
TEKSTI: OLLI ORKONEVA